perjantai 19. joulukuuta 2014

HELSINKI & TUKHOLMA

Niiiin sitten siitä Helsigin ja Tukholman minilomasta muutama sananen. Kuvasaldo jäi todellatodella säälittäväksi, sillä lähes kaikki on kännykällä otettuja. Mutta koitan löytää edes muutaman sopivan kuvan postaukseen.

Lähdettiin reissuun tosiaan viime perjantaina Onnibussilla ja mä kyllä tykkään niistä busseista. Ne on siistit, niissä on pistorasiat ja tähän mennessä olen ainakin päässyt aina ajoissa perille! Ja mikä parasta, liput on super halpoja!


Helsingissä yövyttiin Sokos Hotel Tornissa ja suosittelen sitä ehdottomasti! Ostettiin yö jo 3+1 päiviltä syksyllä, kun se oli 40% alessa. Valittiin hieman normaalia parempi huone, joka sijaitsi tornin ylimmissä kerroksissa. Upeat näkymät aamulla herätessä. Huoneen hintaan kuului kaksi limua, teet, kaakaot ja kaikki cupsolo keittimen kahvit. Tornin aamupala on juuri niin hyvä kuin olen kuullut! Itseasiassa se oli se syy, miksi halusin juuri kyseiseen hotelliin. Tästä lähtien haluan kuitenkin aina kyseiseen hotelliin, kun yövytään Helsingissä. Ainakin jos näin hyviä tarjouksia sattuu osumaan eteen :)



Perjantaina käytiin vaihdattamassa mun tietokoneen akku MCaressa, jonka jälkeen suunnattiin syömään Hard Rock Cafeeseen. Aiettä miten hyvää ruokaa siellä oli! Ja se jälkkäri<3 Lauantai vietettiin Stockalla ja Starbucksissa. Starbucks on pakollinen kohde aina Helsingissä vieraillessa heh. Kummallakaan ei ollut mitään tarvetta kierrellä kauppoja sen enempää, sillä sunnuntaina sitä oli luvassa ihan tarpeeksi Tukholmassa, joten istuskeltiin kahvilla ihan rauhassa ja käppäiltiin hyvissä ajoin satamaan.



















Laivassa meillä oli poikaystäväni äidin lahjakortin ja pisteiden ansiosta DeLuxe hytti, johon sisältyy siis mennen tullen erikoisaamiainen, sekä baarikaapin sisältö. Hytti on myös paljon tilavampi, siellä on parisänky sekä suihkukaappi. Ihanaa :) Hintaa hytille jäi lahjakortin ja pisteiden jälkeen 60euroa puoliksi. Eli ei paha! Normaali hinta näytti olevan yli 300€.

Sunnuntaina kierreltiin muutamia Tukholman kauppoja, etunenässä Hollister. Kumpikaan ei löytänyt sieltä kuitenkaan mitään. Muutenkin shoppailusaldo jäi hyvin pieneksi, eikä oikeastaan ihan kauhean montaa kauppaa edes kierretty. Itselleni löysin superhalvat Niken urheilurintsikat. Hintaa oli vain 99kr=10,54€!! Suomessa kyseiset rintsikat maksavat XXL-storessa 24,90 ja muissa liikkeissä yli kolmekymppiä. Löytö siis!


Reissun päätteeksi käytiin syömässä niinkin Ruotsalaisessa paikassa kuin Pizza Hut. Se oli kuitenkin sellainen varma valinta ja ruoka oli todella hyvää!! Syötiin Lasagne bites annokset. Siinä oli sellaisia lasagnelevy rullia juustolla täytettynä, sienikastiketta, kanaa ja juustokuorrute. NAM!


Oli rentouttavaa päästä hetkeksi pois, mutta kyllä nuo reissut aina väsyttää, kun joutuu monta päivää vaan kävelemään kaupasta toiseen. Reissu oli kuitenkin kaiken kaikkiaan ihana. Luksusta pienellä rahalla!

-Henna

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

MAUKAS PIPARKAKKUTAIKINA

Tänään alko LOMA!! Ihanaa. Yhtä raporttia vaille syyslukukausi paketissa, mutta palautus on ennen kevätlukukauden alkua, joten teen osuuteni kaikessa rauhassa kunhan lomailultani kerkeän. Heh. Sain myös koneeni akun vaihdatettua perjantaina Helsingissä. Ihan mahtavaa. Meni 15minuuttia ja sain koneen takas! Kiitos MCare. Huippua palvelua!

Viime viikolla mulla oli viimeinen tentti ja siitä suunnattiin suoraan Helsinkiin yhdeksi yöksi ja lauantaina otettiin nokka kohti Tukholmaa. Näistä kirjoittelen paremmin varmaankin huomenissa! Nyt ajattelin julkaista piparkakkuohjeen, joka mun piti julkaista jo aikoja sitten. Tällä hellapoliisin reseptillä tulee ihan huippuhyvän makuista taikinaa ja tottakai kypsät piparitkin maistu hyvälle ;) Itse kolusin nettiä läpi erilaisia reseptejä vertaillen ja mielestäni tämä kuulosti parhaalta, joten päätin kokeilla, ja oli muuten nappi valinta. Piparkakkumaustetta laitoin enemmän mitä ohjeessa sanotaan ja lisäsin vielä hippusen kardemummaa taikinaan, muuten noudatin ohjetta.


Kiehauta siirappi, taloussokeri ja mausteet kattilassa (kannattaa kiehauttaa miedolla lämmöllä ja sekoittaa puulastalla, jottei pala pohjaan). Nosta pois liedeltä ja lisää paloiteltu voi ja sekoita niin kauan, kunnes voi on kokonaan sulanut seokseen. Sen jälkeen laita seos jäähtymään n. 20-30 minuutiksi. Sen jälkeen vatkaa munat yksitellen joukkoon ja lisää sen jälkeen keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja ruokasooda. Ja tadaa valmista! Syödä voit heti nam!! Ennen leipomista kannattaa antaa maustua n. vuorokauden jääkaapissa.
Paista n. 175-asteisessa uunissa n. 5min. Paistoaika riippuu tietysti uunista ja piparien paksuudesta, joten kannattaa seurailla piparkakkujen väriä :)






NAUTI!

-Henna

maanantai 8. joulukuuta 2014

SURKEIDEN SATTUMUSTEN VIIKKO

Heipparallaa! Piti tosiaan viikonlopun aikana tulla jakamaan teille ihan törkeen hyvä kakkuresepti, mutta kiireessä en saanut napattua yhtään kuvaa kakusta, joten haluan jättää reseptinkin myöhempään. Vietettiin siis poikaystäväni synttäreitä perjantaina kavereiden kesken ja oli aivan SUPER mahtavaa!! Ei oo vähään aikaan ollu noin kivaa! Kiitos. 


Viime viikko oli melko vauhdikas ja huono karma seuras mua joka päivä! Maanantaina unohdin ilmoittautua keväällä alkaviin kieliopintoihin ajoissa, tiistaina menin väärään bussiin vahingossa, kun menin kaverille, torstaina hajotin mun ihanan VS:n vartalotuoksun vessan lattialle :( Perjantaina taas hajotin piltin kaupan lattialle ja lauantaina pieni paha: korvakoru tippu lattialle ja pomppas suoraan vessaharjaan?? Just my luck. Yök!


Tää viikko on alkanut nyt kuitenkin paremmalla onnella ja aamulla oli mun amk-uran ensimmäisen uusinnan tulokset tullu ja sain NELOSEN!! Jes. Jos tulokset ois tullu viime viikolla jo niin varmaan ois ollut hylätty haha :D Sain myös sellasen sähköpostin tänään, että mun pitäis sen mukaan mahtua sittenkin sinne saksan kurssille :)


Muuten tää päivä on menny nenä kiinni kirjassa ja muutaman reissun oon tehnyt jääkaapille. Illalla käväsin treeneissä ja kyllä huomas et pää oli aivan jumissa lukemisesta, kun ei tosta pallon hakkaamisesta tullu oikeen yhtään mitään! Että sellanen viime viikko ja tämän viikon aloitus mulla. Mites teillä? :)

-Henna

maanantai 1. joulukuuta 2014

15 JOULUISTA FAKTAA


Muutamassa blogissa on näkynyt jouluaiheisia faktapostauksia ja ne on ollut mun mielestä ihan mahtavia. Päätin siis itekkin toteuttaa sellasen! Faktoja pöytään siis:

1. Teen ensimmäiset joulutortut ja glögit hyvissä ajoin ennen joulukuuta. En kesäkuussa kuitenkaan!

2. RAKASTAN piparkakkutaikinaa. Oonkin tehnyt sitä jo kaks satsia ite ja kattilasta löytyykin aina lusikka valmiina, jotta sieltä saa helposti nappastua herkkupaloja :-D Valmiita pipareita ei tullut montaa ensimmäisestä annoksesta heh. No okeiokei annoin veljille ja iskälle kipolliset syötäväksi!

3. Mulla on oltava joulukalenteri joka vuosi. Useimmiten on löytynyt jonkinlainen suklaakalenteri, sekä raaputuskalenteri. Ihan joka vuosi mulla on kuitenkin seinällä pakettien kera mummini tekemä kalenteri. Se on ihanin ikinä <3 Tänä vuonna laitettiin poikaystäväni kanssa paketit toisillemme kalenteriin roikkumaan. En millään malttais odottaa ekaan päivään asti!!


4. Meidän jouluaatto perinteeseen kuuluu joulurauhan julistuksessa käyminen. Nuorempana laitettiin aina vastaan, mutta nykyään mennään sinne jo ihan mielellään ja oikeastaan haluan mennä sinne, sillä siitä starttaa kunnolla aina aattofiilis :)

5. Jätän aina joululahjojen oston viimetippaan, mutta koitan tsempata tänä vuonna. Itseasiassa ensimmäinen lahja on jo ostettu jes!

6. Rakastan jouluruokia. Joka joulu on saatava lanttu- ja perunalaatikkoa, kinkkua + kinkkukastiketta PALJON sekä kalkkunaa. Myös kotijuusto, perunat ja savukala kuuluu mun herkkuihin. Toisaalta vihaan rosollia, silliä ja kraavilohta.


7. Meidän perheessä on tapana tehdä kinkkukastikkeesta myös "soppaa", eli hyvin hyvin epäterveellistä lientä, jota sitten syödään alkupalaksi. Mun suurinta herkkua haha :D

8. Telkusta tykkään katsoa jouluna joulupukki ja noitarumpu elokuvan sekä joulupukin kuumaalinjaa. Välillä tulee katsottua myös lumiukko. :) Iltaisin on myös ihana käpertyä sohvalle vatsa täynnä ruokaa, avata lahjaksi saatu suklaarasia ja pistää joku jouluinen elokuva pyörimään!

9. Joululaulut <3 Lemppari joululauluja on mm. Joulumaa (ainoa kappale, jonka osaan yhä pianolla ulkoa), varpunen jouluaamuna sekä sydämeni joulun teen. En saa näistä koskaan tarpeeksi.


10. Aattoaamuna on saatava aamupalaksi riisipuuroa kanelilla ja sokerilla, NAM! Oon kyllä keitellyt jo parit puurot tässä marraskuun aikana :)

11. Lahjojen avaaminen tapahtuu meillä todella nopeasti. Kaikki paketit äkkiä vaan auki haha :D Useilla tuntuu olevan perinteenä, että lahjat avataan yksi kerrallaan ja esitellään mitä paketista tuli, mutta me ollaan oltu aina melko hätähousuja...

12. Joulukuusi kuuluu joka jouluun. Lapsuuden kodissa on aina ollut aito kuusi ja myös meillä oli täällä omassa pikku kodissa viime vuonna ihka aito kuusi. Ja valtava olikin! Toivottavasti tänä vuonna tulis vähän pienempi yksilö....


13. Aatto iltana käydään viemässä kynttilöitä isovanhempien haudoille ja varsinkin, kun on lunta ja pimeää, on hautausmaalla todella kaunista.

14. Tykkään leipoa pipareita ja kuvittelen aina mielessäni miten ne koristelen, mutta todellisuudessa jaksan koristella sen kaksi piparia ja totean, että tuleepa näistä taas kamalia ja sitten vaan pursotan koristetta miten sattuu. No pääasia, että maistuu hyvälle ;)

15. Joulupäivinä rakennan aina jotain palapeliä, hengailen yöpuvussa ja villasukissa, katson telkkaria ja kuuntelen joululauluja. PARASTA<3


Löytyykö teiltä samanlaisia perinteitä vai onko teillä jotain ihan toisenlaisia tapoja? :) Kertokaa ihmeessä! Jospa saisin jotain uuttakin omaan joulunviettoon!

-Henna

Kuvat: weheartit.com

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

SUNDAY

Marraskuu on sujahtanut ohi niin äkkiä että! On kyllä ihanaa, että huomenna alkaa joulukuu ja joulun odotus alkaa virallisesti. Ainakin mulla. Ajattelin vaihtaa jouluisat verhot paikoilleen ja niin edelleen. Saa myös avata ensimmäisen luukun kalenterista jes! Tänään on ollut huippu tehokas päivä. Heti aamusta aloin lukemaan viimeiseen tenttiin, joka häämöttää parin viikon päässä. Sivuja on ihan tuhoton määrä luettavana ja paljon opittavaa asiaa, jaiks. No kai se siitä! Luin neljään asti iltapäivällä, sillä perjantaina otin rennosti ja eilen lauantaina oli pelit ja niiden jälkeen olin aivan poikki, joten ei tullut luettua.


Kouluhommien jälkeen ryhdyttiin suursiivoukseen, sillä tää kämppä on taas koko syksyn ollut kuin räjähdyksen jäljiltä. Koulu ja treenit vie kaikki voimat, jonka jälkeen ei oo huvittanut siivoilla. Tänään siivottiin kuitenkin katosta lattiaan kunnolla koko kämppä ja pestiin monta koneellista pyykkiä. Siivoominen ei oo mun lempparijuttu, mutta kyllä puhdas koti on kivempi kuin täysi kaaos! :D

Illalla leivottiin vielä pipareita taikinasta, jonka tein itse ja koristeltiin piparit. Odotan aina innolla, että pääsen koristelemaan, mutta jo muutaman piparin jälkeen kyllästyn, sillä olen varmasti maailman surkein koristelemaan pipareita! Mulla ei ole taiteellista silmää pätkääkään ja niistä ei tuu yhtään sen näkösiä kuin haluisin! No kai se maku on tärkein!






Nyt rentoudutaan sohvalla, syödään lettuja ja katsotaan Itse ilkimystä. Että sellanen herkkupäivä! No onneksi huomenna suunnataan taas salille ja treeneihin rehkimään.




 Rentouttavaa sunnuntai-iltaa ja mahtavaa joulukuun ensimmäistä viikkoa! :)

-Henna

tiistai 25. marraskuuta 2014

AUTUMN THROUGH MY PHONE

Edellisistä puhelinkuvista onkin jo aikaa. Julkaisin viimeksi puhelimen sisältöä kesän kuvista ja nyt kuvia olikin kertynyt kiitettävästi lisää, joten oli jo aikakin saada kollaasit syksyn kuvista kokoon ja julkaisuun.
1. Alkusyksyn asua. Tykkäsin kovasti! Mites, uppooko teille?
2. My love<3
3. Iiiiihanat syksyn värit! Tota aikaa rakastan syksyssä, mutta tämä sateinen, pimeä ja +5 asteinen syksy ei oikein maistuis...
4. Meidän uusi magneetti-liitutaulu, jonka olen tehnyt omin pikku kätösin! :)
1. Ensimmäisiä päiviä tuutoroimassa uusia ykkösiä! :)
2. Meitsi ja pari veljee!
3. Drinkkiä kaverin synttäreillä!
4. Kaverin läksiäisissä. Tuntuupa oudolta, sillä ihan kuin tosta kuvasta ois pari viikkoa, todellisuudessa kaverin vaihto lähenee loppuaan ja parin viikon sisällä hän on taas Suomessa. Time really flies!
1. Selfie
2. Syksyn aikana kynttilöitä on tullut poltettua oikeen urakalla!
3. Poikaystävä osti vähän herkkuja. Musta noi Kismetin uudet paketit on hirmu kivoja. Tykkäättekö te? :D
4. Maisemat töissä rappuja mopatessa.

1. Smile!
2. Parasta!!! Kokeilkaapa vaikka! Banaania ja viinirypäleitä sekasin. Ah nam. Olen sanaton.
3. Eräänä sunnuntaina päätettiin kävellä mun porukoille 5-6 kilsan päähän ja matkalla oikastiin laskettelurinteen yli. Sykkeet oli kyllä korkeella tota kavutessa! Maisemat kuitenkin jeeees!
4. Mä esittelemässä mun uutta tekoturkista. Josta tulikin mieleen, että en oo tainnut esitellä sitä täällä vielä! Pitänee tehdä ostospostausta tässä syksyn aikana kertyneistä jutuista :)
1. Minä ja veljeni<3 Tyylikkäästi liikkeelä as always.
2. Kaverin tupareihin menossa. Lahjaksi annettiin tuparikori, jossa on paljon kaikkia elintarvike juttuja ym. hyödyllisiä juttuja kotiin. Korin idea on se, että sen saaja antaa sen sitten taas eteenpäin seuraavalle, kun pitää tuparit :)
1. Minä ja Silja posettelemassa....
2. Herkkuaamiainen
3. Lisää kynttilöitä
4. Pyhäinpäivän iltana käytiin viemässä kynttilät mun mummin ja äijän haudalle <3
1. Opetin serkkuani leipomaan macaronseja hänen synttäreitään varten! Tuli muuten hyviä! Ja hei, eikö oo mahtava suoritus ekakertalaiselle??!
2. Tenttiin luku ei niin kiinnostanut, joten päätin purkaa keittiön kuivakaapit ja siivota ne läpikotaisin!
3. Aleksantereita mums.
4. ja minä tässä taas. Olin pitämässä seuraa poikaystävälleni, joka on koko syksyn rempannut äitinsä kämppää :)
1. Piparkakun makuista protskupatukkaa koulussa. NAM! Muutenkin ton merkin protskupatukat on niin hyviä, että en edes tajua syöväni jotain terveellistä ;) suosittelen!
2. Tämän vuoden ensimmäiset tortut!
3. Lenkillä talvisessa säässä. Harmi vain, että lumi ei jäänyt vielä maahan. Toivotaan, että jouluna olis tollanen keli, kuin viime perjantaina oli!!
4. Uusimmat kynttiläjutskat, jotka olen kotiuttanut :)
Siinäpä oli kuvaa taas kerrakseen! Seuraavaksi sitten talven jälkeen viimeistään. Riippuu miten paljon kuvia pääsee kertymään. Mitäs tykkäätte näistä postauksista? Mielestäni näitä on kiva tehdä, sillä pääsee muistelemaan kuluneita kuukausia tarkemmin.

Nyt siirryn Mentalistin ja riisipuuron pariin. Rentoa tiistai-iltaa kaikille!
-Henna

lauantai 22. marraskuuta 2014

DIY: MUISTITAULU

Saan silloin tällöin erilaisia ideoita päähäni, mitä haluaisin tehdä omin pikku kätösin. Useimmiten kärsivällisyys kuitenkin loppuu kesken, tai en vain saa hommaa alkuun. Monelle villasukalle ja lapaselle on käynyt tuo ensimmäinen. Ja esimerkiksi kesällä minun piti tehdä sisustustikkaat, joihin ripustan valokuvakehyksiä, mutta en vain koskaan saanut aikaiseksi hommata tarvikkeita, niin se sitten vaan jäi. Tällä kertaa otin härkää samantien sarvista kiinni ja hankin tarvittavat välineet.

Meillä on ollut eteisessä valkoinen magneettitaulu niin kauan kuin ollaan täällä asuttu. Edellinen asukas jätti sen siihen ja kiva niin. Nyt kuitenkin kyllästyin katselemaan sitä, ja halusin tehdä muistitaulun, johon voi myös kirjoittaa. Ostin Bauhaussista vanerilevyn (saa mittatyönä). Levy maksoi ehkä 6€ ja työ 7€. Päädyin kuitenkin tähän ratkaisuun, sillä en tee valtavalla vanerilevyllä mitään, joten otin sen valmiiksi sahattuna mielummin. Magneettimaalia löytyi isäni varastosta ja liitutaulumaalin hain Biltemasta. Magneettimaali on melko kallista, enkä olisi sitä tauluun laittanut, ellei isältäni olisi löytynyt jämiä. Liitutaulumaali oli kuitenkin suht halpaa. Purkki kustansi vähän alle 10€ ja sitä meni about puoli purkkia (maalasin taulun kolmeen kertaan).
Hankin myös pensselit, telat ja koristeet. Päädyimme maalaamaan taulun pensselillä, sillä tuo hieman röpölinen pinta miellytti silmäämme. Liidut olen aikaisemmin ostanut Ikeasta.




Eilen kaivettiin jouluvalotkin esiin, ja nuo kirkkaat ledit sopi kuin nenäpäähän taulun ympärille!

Mitäs tykkäätte?

-Henna

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

KNITTED

Heipparallaa pitkästä aikaa! Nyt on tämän syksyn harjoittelut harjoiteltu. Viimeiset kolme viikkoa on kulunut melko tiiviisti kouluhommien äärellä, enkä ole ehtinyt ottaa kameraa käteen tai avata tietokonetta muissa, kuin esseen kirjoituksen merkeissä.

NEULE KAPPAHL / TPAITA FOREVER-21 / JUMPPATRIKOOT NIKE
Tämän pitkän tauon aikana ei ole siis tapahtunut mitään kummallista. Olen viettänyt tavallista perus arkea. Käynyt harkassa, kirjoittanut esseitä, lukenut tenttiin, käynyt salilla ja treeneissä, nähnyt vähän kavereita ja käynyt muutamassa säbäpelissä. Ja olen selättänyt kouluahdistuksen JES! Ja itseasiassa koulua on jäljellä enää tasan kuukauden verran. Joulukuussa odottaa reissu Helsinkiin ja Tukholmaan ja kaikkea muuta kivaa! Mitäs teille kuuluu? :)


Mulla on taas muutamia postausideoita, ja toivonkin pääseväni jonkinlaiseen postausrytmiin taas. Kunhan ehdin kuvailla valoisaan aikaan niin kaikki on hyvin :D Ja nyt vedän niskaan ehkä muitakin kuteita kuin kollarit ja jonkun nuhjuisen paidan, niin pääsen kuvailemaan asujakin pitkästä aikaa! Tähän postaukseen napsin kuvat peilin kautta. Ja mielestäni peili, johon olen laittanut sisustustarroja kiinni, on yllättävän hauska kuvissa.


Asiasta miljoonanteen... Tiiättekö tunteen, kun pitäis lukea tenttiin tms. niin kaikki kotityöt kuulostaa paljon kivemmilta? Olen viikonlopun aikana siivonnut lähes kaikki kaapit ja laatikot keittiötä myöten, sillä mun ois pitänyt käyttää kaikki aika lukemiseen.. Onneksi lukeminen on kuitenkin hyvällä mallilla ja nyt siis myös laatikot hahaa! Rakastan sitä tunnetta, kun saan laittaa tavaroita laatikoissa järjestykseen ja heittää tarpeettomat rojut ja paperit pois! Onko muita laatikon siivouksesta nauttivia siellä ruudun toisella puolella? :D


Lempparikeksejä <3

Vähän luksusta viikonloppuun, fantaa viinilasista!
Tähän hätään mulla ei ole muuta kerrottavaa, mutta palaan heti ensiviikolla postausideoideni kanssa! Vi hörs!

Ps. Mitäs tykkäsitte asusta? Päätin perjantaina, että en halua laittaa mitään kiristäviä vaatteita kouluun, joten päädyin mun ihaniin uusiin Niken juoksuhousuihin. Ne on mattapintaiset ja istuvat täydellisesti! Tykkäsin asusta kovasti. Tarpeeksi rento koulussa istumiseen!
-Henna