sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Relaxing weekend

Sinne meni taas yksi viikonloppu. Mulla oli melko rentouttava ja mukava viikonloppu. Perjantaina kokkailin töiden jälkeen kavereiden kanssa tortilloja ja illalla käytiin kattomassa salibandya ja huh mikä tunnelma katsomossa oli! Illalla kokattiin vielä Pulled Pork patonkeja, NAM!! Pistän löytämäni reseptin jakoon kunhan kerkeän :)

Lauantaina käytiin aamupäivällä salilla rehkimässä ja teinkin mielestäni ihan kohtuu hyvän treenin. Penkistäkin nousee jo 10kg enemmän kuin kuukausi sitten, jes! Illalla käytiin nauttimassa pihviä mun vanhempien luona ja siitä suunnattiin moikkaamaan muutamia kavereita.
Kengät Nike, Housut Dr.Denim, Toppi Vila, Jakku Reserved.


Tänään sunnuntaina ei olla tehty mitään. Päätin jo aamulla, että tänään en tee mitään ja sen lupauksen olenkin pitänyt. Olen maannut sohvalla ja katsonut Pretty little liarsin neljännen kauden loppuun.

Tämä rento viikonloppu teki kyllä terää, sillä viime viikko oli ensimmäinen harkkaviikkoni päiväkodissa ja vaikka työstä tykkäänkin, niin päivät olivat pitkiä, sillä käyn samalla myös palkallisessa työssä muutaman tunnin viikossa, sekä kaikki treenaukset ja muut menot siihen päälle. Ensi viikosta on tulossa myös todella kiireinen ja päivät tulevat olemaan pitkiä, mutta enköhän selviä niistäkin :)

Tämän sekavan tekstin saattelemana suuntaan vielä imuroimaan, sillä lupasin imuroida jo torstaina, enkä ole sitä vieläkään saanut aikaiseksi.... heh. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti