torstai 12. helmikuuta 2015

AMAZING CHICKEN SALAD


HEIPPARALLAA! Vähän on postailut jäänyt tammikuun alun jälkeen. Koulukiireet alkoi painamaan niskaan, eikä näppikseen tarttuminen ole innostanut. Myös salilla ja kavereiden kanssa on mennyt aikaa niin, että kotona pelkkä sohvalla löhööminen on tuntunut parhaalta vaihtoehdolta :) Yhdessä kohtaa tulin jo kirjoittamaan postausta, kunnes tajusin, että kamera, jossa kuvat ovat, oli jäänyt poikaystäväni autoon ja auto oli juuri silloin neljä päivää huollossa. Niin mun tuuria! No ompahan moneen postaukseen kuvia nyt siis valmiina, jee!

Tänään on ollut hyvä päivä! Oon saanut paljon asioita aikaiseksi ja muutenkin auringonpaisteen tuoma hyvä olo on vallannut koko kehon. Toivotaan, että se ilmestyis taas pian näkyviin. Mutta joo, enempää kuulumisia en kerro tässä postauksessa, sillä halusin tulla jakamaan täydellisen salaatin reseptin. Tehtiin äsken ystävänpäivän illalllinen poikaystäväni kanssa, sillä ei ehditä kaksistaan viettämään ystävänpäivää lauantaina. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, sillä nähdään silloin mun yhtä parhaista ystävistä <3 Huippu viikonloppu tulossa siis!


Poikaystäväni söi kyseistä salaattia Fontanassa viime viikon perjantaina ja kokeiltiinkin tehdä sitä jo heti lauantaina kavereiden kanssa. Ja oli muuten hyvää! Hieman muokattuna, sillä itseäni kaikki ravintolassa olleet raaka-aineet eivät miellytä.


Tarvitset: Ruustinnan salaattia (muukin käy), aurinkokuivattuja tomaatteja, kirsikkatomaatteja, kurkkua, punasipulia, fetaa, oliiviöljyä, cashewpähkinöitä ja maustamattomia kananfileitä.


Marinoi fileet haluamallasi tavalla (me laitoimme oliiviöljyä, suolaa, pippuria, currya, paprikamaustetta, sipulijauhetta, ripaus chiliä) ja anna niiden maustua hetken. Pilko kurkut, tomaatit feta ja sipuli, asettele salaatit esille. Kuullota sipulit ja paahda pähkinät pannulla. Grillaa kanat. Uunissa tai paistinpannulla tulee myös varmasti hyvää. Kokoa salaatti lautaselle, laita tilkka oliiviöljyä ja mustapippuria päälle ja NAUTI!

Muokattu versio.
Viralliseen annokseen ei kuulu kirsikkatomaattia eikä kurkkua, mutta itse en ole sipulin, enkä aurinkokuivatun tomaatin ystävä, joten vaihdoin nämä näihin. Suositteleen kokeilemaan molempia versioita. Hyvää, terveellistä ja täyttävää ja vie takuulla kielen mennessään!

Alkuperäinen versio.



Mikäli kokeilette reseptiä, pistäkää ihmeessä mielipiteitä tulemaan! Jälkiruoka oli ylläri mulle ja yllärinä se pysyy teillekin huomiseen asti. Reseptiä siis huomenna tulossa, pysykäähän kuulolla niin saatte jälkkärinkin ystävänpäiväaterialle. Leppoisaa torstai-illan jatkoa!

-Henna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti