perjantai 13. helmikuuta 2015

MUKIKAKKU


Olen monet kerrat ihaillut netissä erilaisia mukikakkuja, mutta en ole jostain syystä kokeillut niitä koskaan. Eilen illallisen jälkeen poikaystäväni antoi mulle porttikiellon keittiöön, sillä hän halusi valmistaa meille ylläri jälkkärin. Ihmettelin ainesosia, joista hän kyseli aiemmin ja mietin, että mitähän ihmettä se mahtaa nyt duunailla. Ja ei, en osannut arvata. Sain eteeni suuren mukin, johon oli pursotettu suuri annos kermavaahtoa päälle. En vieläkään osannut arvata yhtään mitä ihmettä muki sisältää.

Tein työtä käskettyä ja kauhaisin lusikalla mukin pohjalta asti ja voi, että mikä makuelämys mua odottikaan. Brownie-mukikakku. NAM! Miten niin yksinkertaisista aineista voi saada jotain niin hyvää?!

Lämmitä vettä niin, että voi sulaa siihen. Sekoita vesi, voi ja vaniljasokeri isossa kahvikupissa. Sen jälkeen lisää sokeri, kaakao, jauhot ja suola. SEKOITA HYVIN. Laita kuppi mikroon 60-90 sekunnin ajaksi. Nauti!

Mukavaa viikonloppua kaikille! Itse lähden nyt pääkaupunkiseudulle moikkailemaan ihanuuksia. Heipparallaa ja palaillaan!

-Henna

12 kommenttia:

  1. Nää tällaset kakut kiehtoo mua, vaikken ookaan saanut kokeiltua...Täytyy kyllä ehdottomasti vielä joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Itse en oo myöskään tehnyt koskaan sillä jotenki en vaan uskonut et se vois maistua mitenkään erikoiselle, mutta ai että miten hyvää se olikaan!

      Poista
  2. Mä oon joksus kokeillut jotain mukikakkua, mutta hukkasin reseptin saman tien. Täytyykin siis kokeilla tätä :D Mukikakut on ihan älyttömän hyviä, ja niin käteviä kun vähilläkin aineksilla pärjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa kokeilla tätä ehdottomasti! :) Pitäis itekkin varmaan vähän googlailla, että mitä kaikkea hyvää sitä voikaan mikrossa valmistaa!

      Poista
  3. Reseptin kaakao, onko se ihan peruskaakaojauhetta vai sitä tummaa leivonta kaakaoo? :) Koska ihan pakko yrittää yllättää oma poikaystävä :) (ja jos se ei tykkää ni ainaki ite luultavasti saan eufoorisen ruokakokemuksen :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan sen unohdinkin siihen laittaa, elikkä sitä tummaa leivontakaakaota! :) Oi ihana idea! Uskon että tykkää, ei tosta voi olla tykkäämättä ;)

      Poista
    2. Okei, kiitti! Niin mä arvelinki, mut oli pakko varmistaa :)
      Toivon kans samaa ;)
      Tuli vaan ongelma ku ei oo ihan kaikki ainesosia kaapissa ja mulla on kepit käytössä, ni kaupas käynti ei oo kovin helppoo.. Mutta onneks ongelma ratkes vähän yllättäen ku näin ikkunasta vastakkaisella parvekkeella pari krapulaista kaveri jätkää, mistä sainkin idean, joka johti siihen että sain toisen niistä heltymään mulle kantoavuks! :D

      Poista
    3. Haha eikä kuin hyvä!! :D kerroppa hei vielä ihmeessä onnistuko ylläri! :)

      Poista
    4. Kyllähän se onnistui ihan hyvin! :) Tosin ku soitin että onko hän tulossa koska kotiin ni tietäisin olla ovella vastas ja käskemäs laittaa silmät kii. Mutta ei, herra puhelimes sano ettei osaa sanoo yhtään, että saattaa mennä vielä joku tovi. Huijas mua ja oli siinä kohtaa rappukäytäväs tulos, joten se kerkis melkein keittiöön asti ennenku keppeineni pääsin eteen pysäyttään ja pistään pakkia silmään. :D
      Kyllähän poikaystäväki tuntu tykkäävän! :)
      Joten kiitos sulle tästä postauksesta, josta sain tän idean! <3

      Poista
    5. Aijaaa voi, hänkin yllätti siis sut! :D no pääasia oli kuitenkin ajatus ja ei ihan heti nähnyt mitä valmistelit! :) ihanaa olla hyödyksi heh :)

      Poista
    6. Haha, niin teki juu! :) Tosiaan ei ihan kaikkee kerinny näkeen etukäteen, onneks, oisin varmaan masentunu tai vaihtoehtosesti hetkellisesti möksähtäny :D

      Poista
    7. Joo aina jos ylläri menee mönkään tulee pieni möks hetki. Mutta onneks siltä vältyttiin tällä kertaa :)

      Poista