Pohdin tässä muutama päivä sitten niinkin syvällistä juttua, kuin itsetunto. Mietiskelin, että mikä kaikki vaikuttaakaan omaan itsetuntoon ja miten oma itsetuntoni on kehittynyt vuosien varrella. Pohdiskelut alkoi katsottuani jenkkien suurinta pudottajaa. Siinähän kilpailijat kertovat tarinoitaan, miten ovat hävenneet jopa niin paljon, että ei pysty omalle perheellekkään olemaan oma aito itsensä.
Olen pienenä ollut mielestäni tosi ujo, vaikkakin sosiaalinen. Ujouden piirteitä löytyy musta vielä tänäkin päivänä paljon, mutta koen pystyväni hallitsemaan erilaisia tilanteita nykyään paremmin kuin ennen. Kun kerron ihmisille olevani oikeasti melko ujo, saan vastaukseksi hämmästyneitä katseita. Ujous koskeekin vain tiettyjä tilanteita, eikä niitä tilanteita tule vastaan joka päivä.
Teininä mulla oli paljon kavereita ja olin paljon äänessä, mutta koin itseni jotenkin rumaksi, sillä mulla on ollut paha akne. Inhosin pitkään omaa naamaani, enkä osannut olla sujut asian kanssa. Monena iltana kysyin äidiltänikin, miksi olen näin ruma. Näppyläni eivät vaivanneet koskaan ketään muuta, tai ainakaan kukaan ei niistä sanonut mitään ääneen. Luulen, että inhotus oli vain omassa päässäni. Olin myös varma, etten tule ikinä löytämään itselleni poikaystävää, sillä näytin mielestäni niin kamalalta, ettei kukaan halua olla kanssani. Toisin kävi ;)
Lukioikäisenä sain vahvimman lääkekuurin, mitä akneen on tarjolla ja vuodessa näppylät katosivat kuin tuhka tuuleen. Sen myötä pystyin rakentamaan itselleni vahvempaa itsetuntoa, enkä ajatellut enää yhtään niin paljon mitä muut minusta ajattelee. Tiedän, että ei olisi pitänyt aikaisemminkaan, mutta kaikki sen tietää, että jos ei ole sinut itsensä kanssa, näiltä ajatuksilta ei voi välttyä.
Lukion jälkeen lähdin Saksaan vuodeksi aupairiksi. Lähdin matkaan avoimin mielin (ilman finnejä). Hehe. Kasvoin vuoden aikana mielestäni henkisesti todella paljon, sillä asioista oli huolehdittava itse ja uusia kavereita oli löydettävä, jotta vuodesta tulisi paras mahdollinen. Takaisin tullessa koin olevani enemmän ulospäinsuuntautunut ja itsevarmempi kuin ikinä. Vuosi ulkomailla sai minut niin sanotusti puhkeamaan kukkaan.
Tietysti ikäkin vaikuttaa itsetunnon kehittymiseen, ja nykyään osaankin ajatella asioita paljon kypsemmin, eikä koulustressin takia puhjenneet pari näppyä saa mua enää vajoamaan maanrakoon. Kaikki lähtee itsensä hyväksymisestä. Siksi haluankin kannustaa niitä, jotka ovat epävarmoja omasta ulkonäöstään ja eivät uskalla sen takia olla omia itsejään. Tiedän kokemuksesta, että ei sitä päivässä opi itseään rakastamaan, mutta pienin askelin hyvää tulee. Olkaa rohkeasti juuri sitä mitä olette! Jokainen on mahtava juuri sellaisenaan kuin on <3
 |
| Tekstikuvat weheartit.comista |
Mahtavaa keskiviikkoa kaikille!
-Henna
Tosi kiva postaus!! :)
VastaaPoistaVoi kiitos! :)
Poista