maanantai 5. tammikuuta 2015

WINTER PICS




Heipparallaa! Ajattelin tulla jakamaan teille viime vuoden viimeiset kuvat kuulumisten kera!

Mun vuosi on alkanut ihan mahtavasti. Oon liikkunut ihan hirmusesti ja olo on jo vajaan viikon jälkeen huomattavasti parempi. Mulla on edessä vielä viikon verran lomaa ja yritän liikkua niin paljon kuin mahdollista. Huomenna tiedossa olis kuitenkin lepopäivä. Aion laittaa kotia kuntoon ja Loppiaisenahan joulukuusi kuuluu viedä pois, joten joulun on aika väistyä meidänkin sisustuksesta. Itseasiassa tänään ostin jo tulppaaneita kaupasta, jotta saatais vähän raikkaampaa ilmettä tähän huusholliin! Mistä tulikin mieleeni, että sikälimikäli kun saan siivottua, voisin tehdä muutaman postauksen meidän kodista. :)


Jäljellä olevalle lomalle mulla ei ole mitään kummoisia suunnitelmia. Pääasia, että saan vielä levätä hetken, ennen kuin tiukka koulurutistus taas alkaa. Aion myös käydä tsekkaamassa elokuvissa Kaameat pomot kakkosen (ilman poppareita nyyh) ja ilmojen salliessa luistelemaankin olis kiva mennä. Siinä mun hurjat suunnitelmat! Mitäs suunnitelmia teillä on loppu lomalle vai joko olette palanneet arkeen?

TAKKI VILA / NEULE VILA / FARKUT LINDEX / VYÖ JC

Ulkokuvissa näkyy vuoden viimeiset asukuvat. Niitä on tullut otettua hirmu vähän talven aikana, mutta eipä vesisateessa niitä kukaan jaksa ottaa. Ja lomalla laittautuminen on jäänyt. Saa nähdä mitä tapahtuu, kun arki alkaa taas rullaamaan. Eiköhän ainakin muutamat asukuvapostaukset tulla näkemään. Nyt jatkan sohvalla löhöilyä, telkun kattomista ja teen lipittämistä. Ei hullumpi maanantai-ilta. Onneksi huomenna on Pyhäpäivä, niin saa oikeen luvalla löhöillä haha!

-Henna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti